Kuvaushaaveista totta - Jenni Tuhkanen Photography

Kun aloitin valokuvausharrastukseni yläasteikäisenä 90-luvun puolivälin jälkeen, haaveilin upeiden mustavalkoisten muotokuvien ottamisesta. Käytännössä kannoin kameraa mukana kaikkialle ja kuvasin niin maisemia, kukkia kuin kaikkia kameran eteen suostuvia sukulaisianikin. Filmiaikaa kun elettiin, haaveilin heti alusta alkaen omasta pimiöstä ja siihen päälle tietysti vielä omasta tai ainakin helposti käytettävissä olevasta studiostakin.

Kuvassa Jenni Tuhkanen

Vuosien varrella huomasin nauttivani entistä enemmän erilaisten yksityiskohtien kuvaamisesta niin rakennetussa kuin luonnollisessakin ympäristössä. Projekteihini kuului esimerkiksi portaiden, liikennemerkkien ja muiden kaupunkiympäristön yksityiskohtien kuvaaminen – halusin kuvillani näyttää, mikä tekee eri kaupungeista juuri omannäköisiään. Tässä etenin yhä pienempiin yksityiskohtiin, kunnes maailmani valokuvauksen osalta mullistui ostaessani hetken mielijohteesta objektiivin eteen ruuvattavan 10-kertaisesti suurentavan makrolinssin.

Pian investoin oikeaan makro-objektiiviin ja aloin kuvata sillä niin kukkia ja muita perinteisen kauniita makroaiheita kuin esimerkiksi ruosteisia nauloja, jo aiemmin mainitsemiani kaupunkiympäristön yksityiskohtia kuin erilaisia ruoka-aiheitakin. Makrokuvauksesta tuli oma juttuni, ja yhä edelleen pidän erityisesti arkisten asioiden kuvaamisesta lähietäisyydeltä. Ruoanlaitto saattaakin ajoittain kestää melkoisen kauan, kun valkosipulinkynsille tai pilkottuun chiliin lankeava upea valo on vain pakko ikuistaa!

Photo by Jenni Tuhkanen Photography

Studiokuvaus tuli uudelleen ajankohtaiseksi nyt pari vuosikymmentä myöhemmin, kun työasioihin liittyvän yhteistyön kautta kuulin, että Annika perustaa vuokrattavan studion Tampereen keskustaan. Kuvaan edelleen suurimmaksi osaksi vallitsevalla valolla, mutta etenkin luonnonvaloa näillä leveysasteilla on talvisaikaan harmillisen vähän käytettävissä. Näinkin heti mielessäni, miten studiossa voisi toteuttaa jos jonkinlaisia ruokakuvausprojekteja kunnon studiovalojen avulla. Ja kieltämättä se yläasteaikainen haave upeista muotokuvistakin hiipi taas mieleen…

Pian studion avajaisten jälkeen minulle tarjoutuikin erinomainen tilaisuus kokeilla studiovalojen käyttöä ensimmäistä kertaa elämässäni, kun sain veljentyttäreni vierailulle juuri hänen yksivuotispäivänsä aikoihin. Ehdotin tyttösen vanhemmille, että käyttäisimme vierailun aikana pari tuntia studiossa, ja sehän sopi heille paremmin kuin hyvin. En ole juurikaan kuvannut ihmisiä, joten yksivuotias malli oli samalla sekä äärimmäisen haastava että täydellisen sopiva ensimmäiseen studiokuvaukseeni. Taaperoahan ei ainakaan tällainen amatööri juurikaan pysty ohjaamaan vaan kuvatessa on pitkälti pyrittävä reagoimaan lapsen tekemisiin ja ilmeisiin, mutta eipä minulla juuri muita eväitä ohjaukseen olisi ollutkaan kuin “istu siinä ja näytä nätiltä”.

Studion sai varattua kätevästi netin kautta, ja pääsimme ihanan Heta Hirvosen ansiosta sisään, vaikka taisin vahingossa poistaa ovikoodin sisältävän vahvistusviestini. Tiesin jo etukäteen, että studiossa on hyvä valikoima salamoita ja valonmuokkaimia, mutta minullahan ei ollut niiden käytöstä minkäänlaista kokemusta. Yksivuotiaan kärsivällisyys tuskin riittäisi monen tunnin kuvauksiin, joten sopivimmat vaihtoehdot olivat joko kolmen tunnin vuokra, jolloin ehdin rauhassa tutustua laitteistoon ja sijoittaa salamat paikoilleen, tai kahden tunnin vuokra ja Annikan konsultaatio. Päätin säästää aikaa ja ennen kaikkea hermojani, ja pyysin kahden tunnin studiovuokran alkuun asiantuntija-apua kaluston käyttöön. Annikan tuuraajana toiminut Heta tunsi studion kuin omat taskunsa, joten saimme valot ja taustat nopeasti ja sujuvasti kuntoon pienen mallini haukatessa hieman välipalaa ennen kuvauksia.

Hetan neuvojen ansiosta pääsimme pian aloittamaan, ja kun kuvausvaatteet ja -rekviisiitta oli suunniteltu melko hyvin jo etukäteen, minulle jäi kuvauksen ohessa mukavasti aikaa keskittyä myös tekniikkaan. Canonille tarkoitetut salamat toimivat manuaaliasetuksilla myös Nikonissa langattomasti, joten kuvaaminen niiden kanssa oli todella vaivatonta. Noviisina toki tein valojen kanssa paljonkin virheitä, ja osa kuvista oli joko ylivalottuneita tai mallin vauhdikkuuden vuoksi takaraivon puolelta valaistuja, mutta parin tunnin aikana ehdimme kuitenkin saada myös monta onnistunutta otosta muun muassa kuvakirjaansa uppoutuneesta pikkutytöstä. Kun muistikortti oli täynnä ja kaikki mukaan otettu rekvisiittakin käytetty kameran edessä, jäi aikaa vielä sopivasti välineiden palauttamiseen paikoilleen.

Kokemus oli kaikkinensa niin positiivinen ja herätti kiinnostuksen oppia lisää, että menin syksyllä henkilövalokuvauskurssille opettelemaan salaman käyttöä ja ihmisten kuvaamista. Koronatilanteen vuoksi pari kevätpuolen kuvauskertaa jouduttiin korvaamaan etätehtävillä. Salamakuvausta mallin kanssa ei siis näillä kerroilla päästy harjoittelemaan, mutta onneksi tilanne on helppo korjata Annikan studiolla. Olisipa tällainen mahdollisuus ollut jo 90-luvun loppupuolella, kun aloittelin valokuvausta!

Studio Empiren ikkuna Sukkavartaankadulle

Yhteistyömme on jatkunut myös siten, että Annika tarjosi studion ikkunasta “showroomin” viime vuonna avaamalleni valokuvataulujen verkkokaupalle. Valokuviini pääset tutustumaan osoitteessa jennituhkanen.com ja studion ikkunassa näet, miltä alumiinikomposiittipohjustettu kuva käytännössä näyttää.